Tekivät minusta myyjän

Se tapahtui eräänä marraskuisena maanantaiaamuna, salakavalasti. Istuin asiantuntijatuolissani ajattelemassa asiantuntija-ajatuksia, kun yks kaks noin vaan noin meidän kerrottiin olevan myyntiorganisaatio. Kaikki myy.

MINÄ EN OLE MYYJÄ, huusin mielessäni ja hymyilin väkinäisesti. Joku puhui jotain asiakkaiden auttamisesta, mutta itse keskityin mielessäni pakostrategioiden luomiseen. Eihän asiantuntijasta saa myyjää. Asiantuntija on tekemisissä asioiden ja ihmisten kanssa. Asiantuntijan ei tarvitse puhua rahasta. Meillä on myyjät erikseen ja ne on työssään loistavia. En tiedä mikä minusta tulee isona, mutta sen olen aina tiennyt satavarmasti, että ei tule lääkäriä, eikä tule myyjää.

Jäin miettimään, mikä myymisessä on itselleni niin vastentahtoista. Mitä myyminen oikeastaan on? Myyjä menee potentiaalisen asiakkaan luokse, kyselee ja ennen kaikkea kuuntelee. Missä tarvitaan apua, mikä on hyvin, mikä päin pepulaa? Koskaan myyjämme eivät tule tapaamisista ja arvioi tapaamisten potentiaalia euroissa. He palavat innosta kertoessaan, missä voisimme auttaa. “Se on siellä ihan yksin, me voitais saada tosi isoja juttuja aikaan niiden organisaatiossa.” Sitten pohdimme yhdessä, kenestä olisi paras apu juuri tänne, keillä on avainosaaminen, kuka sinne ihmisenä sopisi.

Mitä itse sitten teen asiantuntijana? Tutustun asiakkaaseen huolella ja mietin missä voisin tukea. Kyselen kyselen kyselen, kuuntelen kuuntelen kuuntelen. Muodostan näkemyksen, sparraan kollegoideni kanssa. Muunnan näkemyksen projekteiksi ja toimenpiteiksi, jotka toteutan itse tai joille etsin oikean tyypin verkostosta. Eli ihan samaa! Parasta on se innon kutina vatsanpohjassa, kun palaset loksahtelevat mielessä kohdalleen: tiedän täsmälleen miten voimme auttaa ja se on ihan älyttömän siistiä.

Tässä kohtaa asiantuntija toivoo, että paikalle pyyhältäisi joku myyjä, joka hoitaa sen kamalan kohdan – rahasta puhumisen. Se on niin vaikeaa! Joudun pyytämään asiantuntijatyöstäni rahaa. Valmentajina, sparreina ja työystävinä teemme juttuja, jotka kantavat usein pitkälle eikä niiden arvoa pysty aina edes suoraan mittaamaan rahassa: rakennamme työtä helpottavia prosesseja, härkimme ajattelua, muokkaamme sisäistä kulttuuria, vaikutamme työhyvinvointiin. Toki ne näkyvät viivankin alla, isosti. Miksi en uskaltaisi laittaa osaamiselleni hintaa. Maksanhan itsekin kaikesta, josta koen syntyvän itselleni arvoa.

Ymmärsin, että olen ennakkoluulojeni vanki. Olen käsittänyt myymisen väärin. En tarvitse kultakelloa, geelikypärää ja aggressiivista asennetta. Minun ei tarvitse muuttua supliikki-Suhoseksi. Olen edelleen asiantuntija ja auttaja. Niin ovat myyjätkin.

 

Kuva: Kaley Dykstra on Unsplash