Laitoimme rahat (tonttu)metsään

Tämä ei ole (pelkästään) omanhännännostotarkoituksissa tehty yritysvastuuteksti. Toki olemme aiheesta ylpeitä: heitimme nimittäin asiakkaiden ja kumppaneiden joulumuistamisrahat metsään. Eikä mihin tahansa metsään, vaan teemalle uskollisina vanhaan Tomteskogiin Porvoon perukoilla.

Huutelemme tästä, koska törmäsimme mahdollisuuteen sattumalta – ehkä sinäkään et ole tullut siitä kuulleeksi. Ensi vuonna 25 vuotta täyttävä Luonnonperintösäätiö hankkii omistukseensa ympäri Suomen sijaitsevaa ikimetsää ja pitää siitä huolen. Säätiö toimii pitkälti lahjoitusten turvin. Jo pienellä summalla citysuomalainenkin voi edistää metsän elämää kehien ulkopuolella. Samalla tulee edistäneeksi kaikkea elämää yhteisellä pallollamme.

Säätiön hankkimat koskemattomat metsät ovat yleensä pieniä, viimeisiä saarekkeita ja tarjoavat kaivattua rauhaa katoaville metsäneliöille, kasveille ja eläimille. Tomteskogissa kohoaa satavuotiasta kuusikkoa, iäkkäitä hieskoivuja ja mäntyjä sekä kaunis kallioinen mäki. Maata verhoilevat sammalmättäät, lahopuut ja kivenlohkareet tarjoavat suojan myös metsän tontulle – jonka paikalle usuttamamme kuvaaja onnistui vilaukselta näkemään!

Rauhaa kaipaa myös ihminen. Metsä on silloin tutkitusti paikka, johon kannattaa suunnata. Metsän hiljaisuus, tuoksut ja oma pienuus satavuotisten runkojen katveessa saavat asiat asettumaan mittasuhteisiinsa. Yhtä paljon kuin tarvitsemme metsiä keuhkoiksemme, tarvitsemme niitä myös mielemme turvaksi.

Metsä hengittää sisään sen, minkä minä hengitän ulos. Käyn hengittämässä metsään suruni, pettymykseni, väsymyksen, pienuuteni, puutteeni. Hengitän ja hengitän, jossain vaiheessa alan hengittää rauhaa ja läsnäoloa. Metsä hengittää senkin sisään - eikä se meistä kummastakaan vähene.
- Kramilainen työystävä

 

Jos mielesi tekee kipaista lahjaostosten lisäksi metsäkaupoilla, voit tehdä sen tästä. Suosittelemme lämpimästi myös säännöllistä kipaisua metsään.

Luonnonperintösäätiön Uudenmaan kohteet ikimetsässä rauhoittumiseen löydät täältä: https://www.luonnonperintosaatio.fi/fi/suojelualueet/uusimaa

 

Rauhallista jouluun laskeutumista,

Kramin työystävät

 

Kuvat: Aaro K

 

 


Tekivät minusta myyjän

Se tapahtui eräänä marraskuisena maanantaiaamuna, salakavalasti. Istuin asiantuntijatuolissani ajattelemassa asiantuntija-ajatuksia, kun yks kaks noin vaan noin meidän kerrottiin olevan myyntiorganisaatio. Kaikki myy.

MINÄ EN OLE MYYJÄ, huusin mielessäni ja hymyilin väkinäisesti. Joku puhui jotain asiakkaiden auttamisesta, mutta itse keskityin mielessäni pakostrategioiden luomiseen. Eihän asiantuntijasta saa myyjää. Asiantuntija on tekemisissä asioiden ja ihmisten kanssa. Asiantuntijan ei tarvitse puhua rahasta. Meillä on myyjät erikseen ja ne on työssään loistavia. En tiedä mikä minusta tulee isona, mutta sen olen aina tiennyt satavarmasti, että ei tule lääkäriä, eikä tule myyjää.

Jäin miettimään, mikä myymisessä on itselleni niin vastentahtoista. Mitä myyminen oikeastaan on? Myyjä menee potentiaalisen asiakkaan luokse, kyselee ja ennen kaikkea kuuntelee. Missä tarvitaan apua, mikä on hyvin, mikä päin pepulaa? Koskaan myyjämme eivät tule tapaamisista ja arvioi tapaamisten potentiaalia euroissa. He palavat innosta kertoessaan, missä voisimme auttaa. “Se on siellä ihan yksin, me voitais saada tosi isoja juttuja aikaan niiden organisaatiossa.” Sitten pohdimme yhdessä, kenestä olisi paras apu juuri tänne, keillä on avainosaaminen, kuka sinne ihmisenä sopisi.

Mitä itse sitten teen asiantuntijana? Tutustun asiakkaaseen huolella ja mietin missä voisin tukea. Kyselen kyselen kyselen, kuuntelen kuuntelen kuuntelen. Muodostan näkemyksen, sparraan kollegoideni kanssa. Muunnan näkemyksen projekteiksi ja toimenpiteiksi, jotka toteutan itse tai joille etsin oikean tyypin verkostosta. Eli ihan samaa! Parasta on se innon kutina vatsanpohjassa, kun palaset loksahtelevat mielessä kohdalleen: tiedän täsmälleen miten voimme auttaa ja se on ihan älyttömän siistiä.

Tässä kohtaa asiantuntija toivoo, että paikalle pyyhältäisi joku myyjä, joka hoitaa sen kamalan kohdan - rahasta puhumisen. Se on niin vaikeaa! Joudun pyytämään asiantuntijatyöstäni rahaa. Valmentajina, sparreina ja työystävinä teemme juttuja, jotka kantavat usein pitkälle eikä niiden arvoa pysty aina edes suoraan mittaamaan rahassa: rakennamme työtä helpottavia prosesseja, härkimme ajattelua, muokkaamme sisäistä kulttuuria, vaikutamme työhyvinvointiin. Toki ne näkyvät viivankin alla, isosti. Miksi en uskaltaisi laittaa osaamiselleni hintaa. Maksanhan itsekin kaikesta, josta koen syntyvän itselleni arvoa.

Ymmärsin, että olen ennakkoluulojeni vanki. Olen käsittänyt myymisen väärin. En tarvitse kultakelloa, geelikypärää ja aggressiivista asennetta. Minun ei tarvitse muuttua supliikki-Suhoseksi. Olen edelleen asiantuntija ja auttaja. Niin ovat myyjätkin.

 

Kuva: Kaley Dykstra on Unsplash