Tunnetaidottomuus voi nostaa myrskyjä

Voidakseni saavuttaa tavoitteeni, minun tulee vaikuttaa toisiin ihmisiin niin, että he mahdollistavat saavutukseni. Se taitaa muuten päteä ihan kaikkeen. En voi myydä mitään ilman että joku ostaa. En voi saada mitään, ilman että joku antaa. En pääse missään asiassa eteenpäin yksin, koska kaikki tekemiseni liittyy muihin ihmisiin. Ja ihmiset ne vasta on kummallisia. Tunteineen ja luonteenpiirteineen.

Jos ihmisten kanssa ei homma suju, yritämme tunkeutua vakuumiin. Pedata omaa nurkkaamme ja rooliamme. Tehdä  itsenäisiä valintoja ja kulkea omaa polkuamme. Ei se mitään auta. Aina me jaetaan polkumme jonkun kanssa.

Työelämässä ihmisiä on joka kulmassa. Häiriöksi asti.

Eteenpäinmenon kannalta olisi helppoa jos pelivälineinämme olisivat pelkästään asiat. Faktat, jutut, nippelit ja nappelit. Ja hei prosessit!! Vähänkö ne olisivat toimivia jos olisi vain ykkösiä ja nollia jotka kulkisivat kaavioiden kujia pitkin.  Blip, Blip, Blip. Mutta kun sitten on ne tunteet. Fiilikset, pössikset, huvitukset, ei-huvitukset, eeveeveekoot, vitutukset, hihitykset, huutonaurut ja pettymyksen salaiset kyyneleet. Millä niitä petaisi oikein?

Tätä olen pohtinut. Enenevässä määrin siitä asti, kun minuun elämänsyvyisen sydänviillon tehnyt kollegani Susanna Rissanen kertoi voivansa rakentaa tunteista työkalun. Se on nimittäin kova juttu.

Odotan silmät kiinni puristettuina, kädet hioten sitä päivää kun saamme lähteä toteuttamaan ensimmäisiä projekteja. Erityisesti odotan sitä, että saamme tuoda viestinnän substanssitaitojen rinnalle erilaisia työelämän tunnetyökaluja. Kykyä saada ihmiset tekemään parempaa yhteistyötä ymmärtämällä toisten reaktioita ja syitä niiden takana. Kykyä saada piilossa olevat talentit esiin epävarmuuksien alta.

Me laitetaan niin luu kurkkuun kaikille niille, jotka sanoo ettei tunteet kuulu työpaikoille. Pistetään ne itkemään. Hah! No ei kai. Kunhan vähän vaan provosoin.

Olet ehkä yksi skeptikoista tunnetyökalujen suhteen. Mutta mietipäs vielä hetki.

Ajattele vaikka sitä, kuinka tärkeää olisi opettaa ihmisille tunteiden annostelua. Että kun tulee vaikeita aikoja ja paikkoja, ei tulisi ryöpsähdeltyä. Tai ei tulisi jaagattua liian kauaa jo ohimenneitä tiloja. Joo, säkin tunnet sen tyypin.

Ajattele asiaa niin, että se työyhteisönne herkin pelintekijä oppisi tunteitaan säätelemällä rakentamaan itsestään mahtavempaa kuvaa. Uskomaan itseensä ja voittamaan esimerkiksi esiintymispelkonsa asiakastilanteissa.

Kun ihmisellä on taitoa luotsata tunteitaan, hän lakkaa olemasta tuuliajolla, niiden armoilla. Työelämä on huono paikka myrskyille ja jatkuvalle rasvatyynelle ja meillä kaikilla tulisi olla intressi osata lukea sen sääkarttoja. Tunteita.

Ehkäpä kiinnostut pohtimaan asiaa.

 

 

Kirjoitus on julkaistu LinkedIn Pulsessa.